Etusivu / Esittely
TerveydenhoitajaIlmajoelta.
Ilmajoen kunnanvaltuutettu, Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas 2027 Vaasan vaalipiirissä.

Kuka olen
Olen terveydenhoitaja, kuntapoliitikko, aluevaltuutettu ja pitkän linjan seuratoimija Ilmajoelta.
Työskentelen Jaakko Ilkan yläkoulun ja Ilmajoen lukion terveydenhoitajana. Koko työurani olen tehnyt pääosin koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa, ja Ilmajoen nuorten parissa olen ollut yli 20 vuotta. Vuonna 2021 Etelä-Pohjanmaan terveydenhoitajayhdistys valitsi minut vuoden terveydenhoitajaksi.
Työssäni näen joka päivä, miten nuoret voivat ja mitä apua he tarvitsevat. Siksi uskon ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin. Kun apua saa ajoissa, pienestä huolesta ei kasva isoa.
Politiikkaan lähdin, koska olin huolissani sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudesta. Kuntavaaleissa 2025 sain 240 ääntä ja paikan Ilmajoen kunnanvaltuustossa. Istun myös kunnanhallituksessa ja sen henkilöstöjaostossa. Samana keväänä minut valittiin 507 äänellä Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoon, jossa olen asiakkuus-, kehittämis- ja henkilöstölautakunnan jäsen.
Liikunta ja yhteisöllisyys ovat kulkeneet mukanani aina. Toimin urheiluseura Ilmajoen Kisailijoiden puheenjohtajana vuoteen 2025 asti. Kotona elämme urheilullisen perheen arkea: puolisoni on painin olympiamitalisti ja maailmanmestari Marko Yli-Hannuksela, ja perheeseemme kuuluu viisi lasta ja kuusi lastenlasta. Itse olen kuntoliikkuja. Muuten aikani kuluu perheen urheilun parissa: päälaji on paini, ja lisäksi mukana ovat voimistelu, painonnosto ja jääkiekko. Katsomossa olen ihan kauhea jännittäjä.
Eduskuntavaaleissa 2027 olen Kokoomuksen ehdokkaana Vaasan vaalipiirissä.



LuottamustehtävätIlmajoelta maakuntaan.
Nyt
- Ilmajoen kunnanvaltuusto 2025–2029
- Ilmajoen kunnanhallitus 2025–2029
- Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto 2025–2029
- Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto 2025–2029
- Asiakkuus-, kehittämis- ja henkilöstölautakunta 2025–
Aiemmin
- Urheiluseura Ilmajoen Kisailijat, puheenjohtaja –2025
Urapolkuuusimmat ensin.
2027
Ehdolle eduskuntaan
Eduskuntavaalit 18.4.2027, Vaasan vaalipiiri.
2026
Pohjanmaan Kokoomuksen ehdokkaaksi
Piiri nimesi minut ensimmäisten eduskuntavaaliehdokkaidensa joukkoon keväällä 2026.
2025
Ilmajoen vuodeosaston puolesta
Tein aluevaltuustossa muutosesityksen, jonka mukaan Ilmajoen vuodeosastoa ei lakkautettaisi. Esitys hävisi äänestyksen, mutta toimenpidealoitteeni hyväksyttiin yksimielisesti.
2025
Kunnanvaltuustoon ja aluevaltuustoon
Kuntavaaleissa 240 ääntä ja paikka Ilmajoen valtuustossa ja hallituksessa. Aluevaaleissa 507 ääntä ja ensimmäinen kausi Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustossa.
2025
Kisailijoiden puheenjohtajuus päättyi
Puheenjohtajakaudellani korostin seuran toiminnassa yhteisöllisyyttä ja liikunnan merkitystä.
2021
Vuoden terveydenhoitaja
Etelä-Pohjanmaan terveydenhoitajayhdistyksen tunnustus. Takana oli silloin noin 20 vuotta Ilmajoen kouluterveydenhuollossa.
Mikä minuaohjaa.
Ennaltaehkäisy
Terveelliset elämäntavat ja liikunta ovat hyvinvoinnin perusta.
Inhimillisyys
Tehokkuuden rinnalle on palautettava inhimillisyys.
Yhteisöllisyys
Seurat, järjestöt ja vapaaehtoiset kantavat arkea, jota mikään palvelu ei korvaa.
Avoimuus
Päätökset tehdään keskustellen, vaihtoehdot esillä ja yli puoluerajojen.
Tehdään yhdessäunelmasta totta.
Gita Yli-Hannuksela