Etusivu / Ajankohtaista

Päätöksenteko inhimillisyyttä unohtamatta

Gita Yli-Hannuksela

Gita Yli-Hannuksela puhuu yleisölle Ilmajoella

Pohjanmaan Kokoomus haastatteli kolmea uutta aluepäättäjää. Gita Yli-Hannukselan mukaan kasvava huoli sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudesta sai hänet ylittämään kynnyksen ja asettumaan ehdolle aluevaaleissa.

Alkoi tuntua siltä, että eiköhän näihin asioihin minunkin osaamistani tarvita etenkin sote-asioissa ja ihmisten hyvinvointiasioissa laajemminkin.

Ensimmäisen kauden aluevaltuutettuna Gita on odottanut aitoa keskustelua ja tietopohjaista päätöksentekoa, joka ottaa tilastojen ja tutkitun tiedon lisäksi huomioon myös inhimillisyyden. Hänen mukaansa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen suurin haaste on turvata riittävät, elintärkeät palvelut sinne, missä arki ja elämä tapahtuu.

Nopeat ja lyhytnäköiset päätökset voivat johtaa inhimilliseen katastrofiin ja tulevat jälkikäteen näyttäytymään järjettöminä.

Esimerkkinä hän mainitsee vuodeosastojen lakkauttamisen tilanteessa, jossa osastot toimivat täydellä kapasiteetilla. Huolta hän kantaa myös hoitohenkilöstön jaksamisesta, kun työoloja on kiristetty, ja siitä, miten ala pysyy vetovoimaisena.

Panostus matalan kynnyksen peruspalveluihin

Gitan mukaan panostus toimiviin, matalan kynnyksen peruspalveluihin estää ongelmia kärjistymästä, pitkittymästä ja johtamasta kalliin erikoissairaanhoidon piiriin. Säästö on merkittävä, mutta se realisoituu pitkällä aikavälillä. Avuksi tarvitaan kolmannen sektorin tehokkaampaa hyödyntämistä.

Siviilissä Gita on kuntoliikkuja ja seuraa perheenjäsentensä urheilua. Päälaji on paini, ja muita lajeja ovat voimistelu, painonnosto ja jääkiekko.

Olen ihan kauhea jännittäjä, elän täysillä mukana.

Koko haastattelu: Uusien aluepäättäjien ajatuksia (Pohjanmaan Kokoomus), 21.8.2026.

Lue myös