
Aloite: OLKA-toiminnan jatkuvuus turvattava
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että vapaaehtoisvoimin toimivan OLKA-toiminnan jatkamisen kustannukset ja lopettamisen vaikutukset selvitetään ennen talousarviota.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että vapaaehtoisvoimin toimivan OLKA-toiminnan jatkamisen kustannukset ja lopettamisen vaikutukset selvitetään ennen talousarviota.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että kahdeksan pienen paikkakunnan neuvolapalvelut järjestetään rajaamatta 1–2 kokonaisena päivänä kuukaudessa.

Huoli sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudesta sai Gitan lähtemään aluevaaleihin. Haastattelussa hän puhuu inhimillisyydestä, hoitajien jaksamisesta ja matalan kynnyksen palveluista.

Valtuustossa linjattiin, että Isojoen neuvolapalvelut säilyvät paikkakunnalla. Silti muutos, joka vie lastenneuvolat sote-keskuksiin, astui voimaan 3.8. Toimintatapa ei ole päätöksen hengen mukainen.

Arviointimenettelyn voi tulkita uhkana, jos keskitymme vain etsimään syyllistä. Se voi olla myös mahdollisuus, jos keskitämme energiamme löytämään ratkaisun. Minä valitsen jälkimmäisen.

Gita Yli-Hannuksela esitti aluevaltuustossa Kokoomuksen ryhmän aloitteen riippuvuushoidon palvelujen saatavuuden, hoitoon pääsyn ja resurssien selvittämisestä.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että nuorisovaltuustolle, vanhusneuvostolle ja vammaisneuvostolle laaditaan toimintasäännöt ja niille resursoidaan esittelijäsihteeri.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että ammatinharjoittajamallia kokeillaan vähintään kahdella alueella osana omalääkärimallin kehittämistä.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että hyvinvointialueen vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto saavat saman aloiteoikeuden kuin nuorisovaltuusto.

Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle laaditaan YK:n vammaisyleissopimukseen nojaava vammaispoliittinen ohjelma.

Kun aluevaltuusto päätti vuodeosastoverkon muutoksista, Gita Yli-Hannuksela esitti, ettei Ilmajoen vuodeosastoa lakkautettaisi ja että Jalasjärvellä säilyisi kuntoutusosasto.

Gita Yli-Hannuksela esitti aluevaltuustossa Kokoomuksen ryhmän aloitteen: hyvinvointialueen pitää hakea valtion rahoitusta omalääkäri- ja ammatinharjoittajamallin valmisteluun.