Etusivu / Teemat ja arvot

Hyvinvointi syntyyarjen valinnoista.

Arvot, joiden varassa teen päätöksiä, ja viisi asiaa, joiden eteen teen töitä Ilmajoella, hyvinvointialueella ja eduskuntavaaleissa 2027.

Metsäpolku mäntymetsässä

Arvot, jotka ohjaavatpäätöksiäni.

Tehokkuuden rinnalle on palautettava inhimillisyys, sillä se on koko hyvinvoivan yhteiskunnan perusta. Tilastoja ja tutkittua tietoa tarvitaan, mutta päätösten pitää kestää myös ihmisen näkökulmasta.

Inhimillisyys

Ihmistä ei pidä jättää tilastoksi, prosentiksi tai käyräksi. Kohtaamisissa ei voi säästää.

Ennaltaehkäisy

Terveelliset elämäntavat ja liikunta ovat hyvinvoinnin perusta. Apu ajoissa on halvinta ja inhimillisintä.

Yhteisöllisyys

Seurat, järjestöt ja vapaaehtoiset kantavat arkea ja vahvistavat myös kriisinkestävyyttä.

Avoimuus

Valtuustolle kuuluu avoin keskustelu, vaihtoehdot ja vaikuttavuusarvioinnit, ei vain yksi totuus.

Yhteistyö

Rakentavaa yhteistyötä yli puoluerajojen oman alueemme ihmisten parhaaksi.

01

Nuoret jaksamaan

Koulun terveydenhoitajana näen joka päivä, miten nuoret voivat. Monen usko tulevaisuuteen horjuu: työttömyys, kova kilpailu opiskelupaikoista ja maailman kriisit painavat. Nuorten hyvinvoinnista kerätään valtavasti tietoa, mutta liian moni kokee, ettei mikään oikeasti muutu.

  • Kasvokkaiset kohtaamiset turvataan. Digipalvelut ovat tärkeitä tukitoimia, mutta ne eivät korvaa inhimillistä yhteyttä.
  • Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon riittävästi tekijöitä, jotta jokainen nuori ehtii tulla kuulluksi.
  • Kouluterveyskyselyjen ja muun hyvinvointitiedon pitää johtaa tekoihin, ei vain uusiin raportteihin.
  • Apua saa matalalla kynnyksellä ja ajoissa, ennen kuin pienestä huolesta kasvaa iso.
Nuoria opiskelijoita ulkona syksyllä

”Heitä mitataan, mutta kohdataanko heitä?”

02

Terveyttä ennen sairautta

Toimivat, matalan kynnyksen peruspalvelut estävät ongelmia kärjistymästä ja pitkittymästä. Silloin ne eivät johda kalliin erikoissairaanhoidon piiriin. Säästö on merkittävä, vaikka se näkyy vasta pitkällä aikavälillä. Ennaltaehkäisyn arvo pitää ymmärtää muuallakin kuin juhlapuheissa.

  • Panostus toimiviin, matalan kynnyksen peruspalveluihin.
  • Neuvolat ja kouluterveydenhuolto pysyvät lähellä perheitä. Terveydenhoitajan käynti tarvittavin väliajoin on tehokas ja edullinen tapa toimia.
  • Ennaltaehkäisevien palvelujen säästöt lasketaan pitkällä aikavälillä, ei vain seuraavan budjettivuoden näkökulmasta.

03

Liikettä arkeen

Liikunta on hyvinvoinnin perusta ja paras ennaltaehkäisy. Ilmajoen Kisailijoiden puheenjohtajana korostin yhteisöllisyyttä ja liikunnan merkitystä. Seurojen vapaaehtoiset tekevät työtä, jota mikään palvelu ei korvaa.

  • Liikkuminen tehdään helpoksi kaikenikäisille: lähiliikuntapaikat ja turvalliset reitit lähelle kotia.
  • Urheiluseurojen ja vapaaehtoisten työtä arvostetaan ja tuetaan.
  • Liikunta nähdään osana terveyden edistämistä, ei vain vapaa-ajan harrastuksena.
Ulkokuntosali puiston laidalla

”Terveelliset elämäntavat ja liikunta ovat hyvinvoinnin perusta.”

04

Hoitajat jaksamaan

Hyvinvointialueen palvelut ovat yhtä hyviä kuin niiden tekijät. Työoloja on kiristetty, ja samaan aikaan alan pitäisi pysyä niin vetovoimaisena, että koulutukseen hakeudutaan. Hoitajien jaksamisesta on huolehdittava, jotta hoito pysyy laadukkaana.

  • Hoitohenkilöstön jaksaminen otetaan päätöksissä vakavasti.
  • Hoitoala pidetään vetovoimaisena, jotta osaajia riittää myös tulevaisuudessa.
  • Hoitajien osaaminen ja kokemus otetaan mukaan, kun palveluja kehitetään.
Opasteet päivystykseen, keskussairaalaan ja terveyskeskukseen

”Jos hoitajat eivät voi hyvin, on iso haaste, miten ala saadaan pidettyä vetovoimaisena.”

05

Palvelut lähellä, järjestöt mukana

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen suurin haaste on turvata riittävät, elintärkeät palvelut sinne, missä arki ja elämä tapahtuu. Talous on tiukalla, ja kipeitä ratkaisuja on jouduttu tekemään. Siksi päätöksiä pitää tehdä avoimesti, vaihtoehdot ja niiden vaikutukset esillä.

  • Täydellä kapasiteetilla toimivia vuodeosastoja ei pidä lakkauttaa lyhytnäköisesti. Esitin aluevaltuustossa, että Ilmajoen vuodeosasto säilytetään.
  • Valtuuston päätöksiä noudatetaan myös toimeenpanossa, kuten Isojoen neuvolapalveluissa.
  • Kolmatta sektoria ja järjestöjä hyödynnetään nykyistä tehokkaammin.
  • Valtuustolle vaihtoehdot ja vaikuttavuusarvioinnit, ja lautakunnille todellinen mahdollisuus vaikuttaa.

Onko sinulla asia, josta haluat keskustella?

Otan mielelläni vastaan ajatuksia ja palautetta. Soita, laita viestiä tai tule juttelemaan, kun liikun Etelä-Pohjanmaalla.